Cody & Duke pyöröaitauksessa



Tuukan koulutus jatkuu. Tuukka tarjosi toissapäivänä oikein kunnon haastetta opelle ja meinasi lintsata koulusta vaikka väkisin. Cody ei kuitenkaan anna periksi. Reseptinä ystävällisyys, kärsivällisyys ja peräänantamattomuus. Lopussa kiitos seisoo.

Kuvat: Tapio Karhu

Uusi koulupäivä on aluillaan. 

Alkuvälkällä isot pojat hengailee pyöröaitauksessa ja näyttää aika koviksilta

Isojen poikien olemukseen kuuluu myös tietty rentous.Tai rentouden esittäminen, vaikka oikeasti jänskättää aika lailla.

No missä se ope luuraa? Johan tässä on ainakin kaksi minuuttia jo ehdittykin hengailla.

No niin  ja nyt alkaa piirileikki. Kengät sanoo kop kop kop. Tai maneesin mukavalla hiekkapohjalla ehkä pikemminkin tuh tuh tuh.


Ympäri mennään yhteen tullaan. Cody-setä odottelee että nuoren sankarimme asenne muuttuu oikeasti rennoksi ja tarkkavaiseksi. Silloin vasta oikea yhteistyö voi alkaa.








Casey seuraa tarkasti, että miten se isi pärjää.

Tuukka miettii. Päätöksiä, päätöksiä



Tuukka tekee päätöksensä. Okei, Pomo, okei.  Ollaan kavereita. Leikitäänkö nyt sitä seuraa johtajaata?
Cody Ciriglianolla on nykyään myös oma bloginsa, käy tutustumassa klik>>